Subjektiivinen päivähoito-oikeus ja tasa-arvoinen varhaiskasvatus osaksi uutta lakia

Lausunto varhaiskasvatuslain uudistuksesta

Lausunnossaan Naisasialiitto Unioni vaatii, että kaikille lapsille taataan sama oikeus päivähoitopalveluihin perheen
elämäntilanteesta tai yhteiskunnan taloudellisista suhdanteista riippumatta ja että subjektiivinen päivähoito-oikeus säilytetään nykyisessä laajuudessaan. Uuteen lakiin tulee myös lisätä tavoite sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumisesta päiväkodeissa.

Lausuntomme tarkastelee uuden varhaiskasvatuslain tavoitteita erityisesti subjektiivisen päivähoito-oikeuden ja tasa-arvoisen varhaiskasvatuksen näkökulmasta.

Subjektiivinen päivähoito-oikeus

Hallitus on esittänyt vuoden 2013 syksyllä rajauksia subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen niissä perheissä, joissa toinen tai molemmat vanhemmat ovat eri syistä johtuen kotona. Rajaukselle on esitetty sekä moraalisia että taloudellisia perusteita. Lapsen osallistuminen varhaiskasvatukseen on nähty kyseenalaisena, jos toinen vanhempi voisi hoitaa lasta kotona. Kokopäivähoidon rajauksen on myös esitetty tuovan merkittäviä säästöjä. Tutkimustulokset ja tilastot eivät kuitenkaan puolla väitteitä.

a) Lapset, joilla toinen vanhempi on kotona

Lapsia joiden toinen tai molemmat vanhemmat ovat kotona, on kaikista kokopäivähoidossa olevista lapsista vain 10 prosenttia (1). Luku pitää sisällään monenlaisia perhetilanteita – yli seitsemällä prosentilla perheistä on kokopäivähoidon tarpeelle sosiaalinen syy: erityispäivähoito, maahanmuuttajien kotoutumisapu, vanhemman työttömyys ja työnhaku tai lastensuojelun tukitoimi. Heillä oikeus kokopäivähoitoon säilyisi hallitukselta saatujen tietojen mukaan jatkossakin.

Ehdotettu rajaus koskisi siis vain kolmea prosenttia (3 %) kaikista kunnallisessa kokopäivähoidossa olevista lapsista:
perheitä, joissa toinen vanhempi on kotona hoito- tai vanhempainvapaalla. Tämä tarkoittaa käytännössä noin 5 000 lasta koko Suomessa (2).

Näitä perheitä kohtaan on esitetty julkisuudessa kohtuutonta kritiikkiä. Laadukas varhaiskasvatus on kaikkien lasten oikeus ja sen käyttöön tulisi kannustaa. Oikeus varhaiskasvatukseen ei saa olla riippuvainen siitä, voisiko vanhempi pitää lasta päivähoidon sijaan kotona. Kokopäivähoitopaikka on joustava ratkaisu, joka mahdollistaa sen, että vanhemmat voivat tehdä perheen ja lapsen kannalta parhaita ratkaisuja hoidon kestosta ja päivistä erilaisissa muuttuvissa tilanteissa. Se myös takaa kaikille lapsille pääsyn hyvän varhaiskasvatuksen piiriin.

Tilastot osoittavat, että tätä oikeutta ei käytetä väärin: kokopäivähoidossa olevat lapset, joiden molemmat vanhemmat ovat töissä, viettävät päivähoidossa keskimäärin 35 tuntia viikossa. Lapsi, jolla on vähintään yksi vanhempi kotona, viettää päiväkodissa keskimäärin 26 tuntia viikossa – noin kymmenen tuntia vähemmän. Silti kritiikki liian pitkistä hoitopäivistä on kohdistunut erityisesti niihin päiväkotipalveluja käyttäviin perheisiin, joissa toinen vanhempi on kotona. Kaiken kaikkiaan Suomessa käytetään päivähoitoa verrattain vähän. Yli 3-vuotiaista on päivähoidossa vain 56%, kun EU:n keskiarvo on 80% (3).

b) Oletetut säästöt kustannuksissa

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajausta on perusteltu ennen kaikkea sillä, että päivähoito-oikeutta rajaamalla syntyy säästöjä. Kun kyse on siitä, että merkittävää saavutettua oikeutta pyritään rajaamaan, tulee esitetyille kustannussäästöille vaatia erityisen tarkkoja perusteita. Tiedossa olevien lukujen valossa väite syntyvistä säästöistä näyttää liioitellulta.

Hallituksen esityksen mukaan subjektiivista päivähoito-oikeutta rajattaisiin lähinnä lapsilta, joiden toinen vanhempi on kotona. Näitä lapsia on Suomessa noin 5000 eli 3 prosenttia kokopäivähoidossa olevista lapsista. Kokopäivähoitopaikka maksaa kunnille vuodessa keskimäärin 10 000 euroa. Osapäivähoitopaikka maksaisi arvioiden mukaan 20 tai 40 prosenttia vähemmän riippuen siitä saako hoitoajan päättää lapsen vanhempi vai voiko päiväkoti järjestää hoidon päivät ja tunnit haluamallaan tavalla (4).

Tämä laskukaava tarkoittaa, että subjektiivisen päivähoidon rajaaminen osa-aikaiseksi niiltä lapsilta, joiden toinen vanhempi on kotona ilman erityistä sosiaalista syytä, säästäisi vuodessa 10-20 miljoonaa euroa. Toinen vertailukelpoinen luku perustuu eduskunnassa teetettyyn laskukaavaan, joka julkaistiin syksyllä 2013 julkaistussa päivähoitoraportissa Subjektiivisen päivähoidon rajaamisen vaikutuksia (toim. Anna Kontula ja Sanna Kyllönen). Sen perusteella säästöä syntyisi vuodessa 25 miljoonaa euroa koko maassa. Enimmillään säästöä voisi siis syntyä 0,4-1 prosenttia päivähoidon 2,6 miljardin vuosittaisista kokonaiskustannuksista, kun kokopäivähoidon jatkossakin saisi sosiaalisin perustein. Näissä luvuissa ei kuitenkaan ole vielä mukana osa-aikajärjestelmästä syntyviä hallinnollisia kuluja tai esimerkiksi mahdollisesta lastensuojelun tarpeen lisääntymisestä syntyviä välillisiä kuluja.

Kun edellä esitettyjä lukuja verrataan hallituksen 2013 rakenneuudistuksen viiden miljardin säästöohjelmaan, nähdään että subjektiivista päivähoito-oikeutta koskevan muutosesityksen osuus säästöistä on enintään 0,2-0,5 prosenttia.

c) Päivähoito vanhempien ja lasten tukena

Hallituksen antamien tietojen mukaan oikeus kokopäivähoitopaikkaan säilyisi yhä sosiaalisin perustein eli esimerkiksi maahanmuuttajien kotoutumisavun, erityishoidon tarpeen, vanhemman työnhaun ja lastensuojelun asiakkuuden perusteella. Osa kokopäivähoitoa tarvitsevista perheistä ei kuitenkaan kuulu mihinkään edellä mainituista ryhmistä. Kokopäivähoidon tarjoamaa tukea ja joustoa tarvitsevat yhtä lailla esimerkiksi yksinhuoltajat, monilapsisten perheiden vanhemmat kuin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivät naiset, joiden voimavarat eivät riitä useamman lapsen kotihoitoon samanaikaisesti. Kaikkien ryhmien kohdalla on kuitenkin ongelmana se, että oikeus kokopäivähoitopaikkaan pitää jatkossa arvioida jokaisen perheen kohdalla erikseen.

Subjektiivinen oikeus on vahva oikeus juuri siksi, että se ei perustu tarveharkintaan. Käytännössä oikeuden osittainen purkaminen kuitenkin poistaa tämän vahvan mandaatin. Siinä missä kokopäivähoito on tähän asti ollut kaikille lankeava oikeus, tarveharkintainen, sosiaalisten syiden nojalla myönnettävä kokopäivähoito-oikeus edellyttäisi, että perhe joutuu erikseen osoittamaan asemansa viranomaisille. Tämä on eriarvoistava ja järjestelmää kuormittava prosessi. Useiden ja erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien perheiden kohdalla prosessi voi myös aiheuttaa tilanteita, joissa perheen tarve tulkitaan väärin tai joissa perhe ei hae kokopäivähoitopaikkaa, vaikka olisi siihen oikeutettu.

Päivähoidolla on ollut ennaltaehkäisevä, perheitä tukeva merkitys muun muassa niille vanhemmille, jotka muuten saattaisivat tarvita lastensuojelun apua. Lasten hyvinvoinnin kannalta varhainen puuttuminen on yksi tärkeimmistä kysymyksistä ja tällä hetkellä osa lastensuojeluilmoituksista tulee päivähoidon kautta. Kun hoidon saamiseksi rakennetaan esteitä, seurauksena voi syntyä uusi ryhmä lapsia, joiden lastensuojelutarve tulee ilmi entistä myöhemmin, koska he ovat jääneet pois päivähoidosta.

Joidenkin poliittisten puolueiden taholta on esitetty myös mallia, jossa oikeus kokopäiväiseen hoitopaikkaan otettaisiin pois myös työttömien lapsilta. Paitsi, että käytäntö olisi eriarvoistava, johtaisi se myös tilanteisiin, joissa vanhemmilla olisi vaikeuksia hakea tai ottaa vastaan työtä, koska lapsella ei ole hoitopaikkaa.

Sukupuolisensitiivinen varhaiskasvatus

Pohjoismaissa tehty tutkimus tasa-arvon huomioimisesta varhaiskasvatuksessa sekä kotimainen, suurimmaksi osaksi kolmannen sektorin toimijoiden toteuttama kehittämistyö antavat viitteitä siitä, että varhaiskasvatuksen tasa-arvoisuuteen sukupuolten näkökulmasta tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa todetaan, että tasa-arvon tarkempaa huomioimista varhaiskasvatuksessa selvitetään. Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteluonnosten arvoperustakohtaan syksyltä 2013 on kirjattu sukupuolisensitiivinen lähestymistapa. On johdonmukaista, että myös varhaiskasvatusta ohjaava laki ja sen myötä tulevaisuudessa uudistettavat asiakirjat (esim. varhaiskasvatussuunnitelman perusteet) ottavat huomioon sukupuolten tasa-arvon käytännön toiminnassa sekä varhaiskasvatushenkilöstön perus- ja täydennyskoulutuksessa.

Laadukkaan varhaiskasvatuksen merkeiksi on todettu tilan ja ajan antaminen lasten omalle ajattelulle ja lasten mahdollisuus toimia luovasti ilman liiallisia ulkoisia pakotteita (5). Sukupuolinäkökulmasta tarkastellen varhaiskasvatuksessa luovuutta rajoittaviksi tekijöiksi voidaan laskea kasvattajien stereotyyppiset sukupuolioletukset, sukupuolia perusteettomasti erottelevat käytännöt ja leikkimateriaalien sukupuolistereotyyppinen sisältö.

Lasten tasa-arvoisessa kohtaamisessa ja kohtelussa varhaiskasvatuksessa on otettava lähtökohdaksi sukupuolen ja perheiden moninaisuus. Tasa-arvotyötä ei tulisi nähdä hoidon, kasvatuksen ja opetuksen muodostamasta kokonaisuudesta erillisenä velvollisuutena, vaan sen tulisi arvona ja käytäntöinä kytkeytyä osaksi jokaisen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelmaa. Tiedon ja tietoisuuden lisäämiseksi tarvitaan virallisia asiakirjoja, jotka ohjeistavat konkreettisesti siihen, kuinka ideaali kohtaa käytännön.

Nykyisessä päivähoitolaissa päivähoidon kasvatustyölle asetetut tavoitteet on muotoilu seuraavasti:

2 a §, kolmas momentti: Edistäessään lapsen kehitystä päivähoidon tulee tukea lapsen kasvua yhteisvastuuseen ja rauhaan sekä elinympäristön vaalimiseen.

Esitämme, että uuteen lakiin lisätään varhaiskasvatukselle asetettuja tavoitteita koskevaan pykälään velvoite
sukupuolisensitiivisyyteen päivähoidon kasvatustyössä.

Lausunnon keskeinen sisältö

Laadukas varhaiskasvatus on lapsen oikeus. Se vähentää tehokkaasti lasten välistä sosiaalista eriarvoisuutta ja ehkäisee syrjäytymistä. Kaikille lapsille tulee taata sama oikeus päivähoitopalveluihin perheen elämäntilanteesta tai yhteiskunnan taloudellisista suhdanteista riippumatta. Naisasialiitto Unioni pitää välttämättömänä, että subjektiivinen päivähoito-oikeus säilytetään uudessa varhaiskasvatuslaissa nykyisessä laajuudessaan.

Varhaiskasvatuksen tulee edistää päiväkodeissa sukupuolten välistä tasa-arvoa ja valinnanvapautta. Sukupuolesta riippumaton tasa-arvoinen kohtelu on perusarvo, joka on kirjattu myös kaikkia lapsia käsitteleviä säädöksiä ohjaavaan Lasten oikeuksien sopimukseen. Naisasialiitto Unioni esittää, että uuteen lakiin kirjataan selväsanaisesti tavoite sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumisesta päiväkotien kasvatustyössä.

Viittaukset:

  1. Anne Väinölä: Selvitys kotona olevien vanhempien päivähoitotilanteesta, STM:n selvityksiä, 2004.
  2. Lasten päivähoitotilastot 2012.
  3. OECD Family Database.
  4. Helsingin varhaiskasvatusviraston arvio, Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu, 2013.
  5. STM:n raportti 2007:72.

Lisätietoja