Raportti “Tavoitteena tasa-arvoinen päiväkoti” -seminaarista

Naisasialiitto Unionin järjestämä “Tavoitteena tasa-arvoinen päiväkoti”-seminaari järjestettiin 29.9.2008 Hanasaaren kulttuurikeskuksessa Espoossa.

Päävieraana oli ruotsalainen päiväkodinjohtaja Kajsa Wahlström, joka kirjassaan “Flickor, pojkar och pedagoger” esittelee kehittämäänsä tasa-arvopedagogiikkaa, joka pyrkii haastamaan varhaiskasvatuksen ammattilaiset pohtimaan omia kasvatusasenteitaan suhteessa sukupuoleen sekä tekemään työtä tyttöjen ja poikien roolimahdollisuuksien laajentamiseksi päiväkotien arjessa. Tasa-arvonäkökulman huomioiminen varhaiskasvatuksen kentällä on hyvin tärkeä
kysymys, koska lapsuudessa omaksuttu tasa-arvokasvatus vaikuttaa tyttöjen ja poikien valintoihin tulevassa elämässä ja lopulta tasa-arvokehitykseen koko yhteiskunnan mittakaavassa. Wahlström näkeekin, että sukupuolisensitiivinen kasvatus ehkäisee pitemmällä tähtäimellä ajankohtaisia yhteiskunnallisia tasa-arvo-ongelmia, kuten työelämän sukupuolista segregaatiota tai naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Wahlströmin luento, jota oli kuuntelemassa lähes 130 osallistujaa päiväkodin henkilökunnasta aina kansalaisjärjestöjen edustajiin, esitteli konkreettisella tavalla päiväkotiarjen käytäntöihin sisältyviä sukupuolisia olettamuksia, jotka asettavat tytöt ja pojat eriarvoiseen asemaan.
Wahlströmin mukaan tytöille ja pojille annetaan kulttuurissamme erilaiset mahdollisuudet ja kokemukset heti synnytyssalista lähtien, jossa vauvoihin aletaan liittää erilaisia merkityksiä riippuen siitä, onko kysymyksessä tyttö vai poika. Päiväkodeissa ylläpidetään perinteistä sukupuoltenvälistä roolijakoa siten, että tyttöjä esimerkiksi palkitaan vastuullisuudesta, tunnollisuudesta sekä ylipäätään apulaisen roolin omaksumisesta, kun taas pojille sallitaan
helposti enemmän vapauksia sekä heitä kannustetaan aktiivisuuteen ja tilan ottamiseen. Sukupuoltenvälinen kohtelu eriytyy Wahlströmin esille ottamien tilanteiden havainnollistamina myös puhuttelutapojen, äänenkäytön ja kehonkielen ulottuvuuksissa – tytöt kohdataan rajallisella, passiivisuuteen kannustavalla kehonkielellä, kun taas poikien kanssa viestittäessä kehonkieli on avoimempaa. Tässä asetelmassa pojat saavat enemmän valtaa ja huomiota ja
heille kehittyy tunne ylemmyydestä. Toisaalta poikien saama huomio on usein luonteeltaan negatiivista ja heitä puhutellaan lyhytsanaisemmin kuin tyttöjä, joille taas kehittyy monipuolisempi tunnekulttuuri, kun heidät totutetaan kommunikoimaan monisanaisemmin ja heille sallitaan enemmän tunteenilmaisua ja läheisyyttä.

Miten varhaiskasvatuksen piirissä työskentelevät voisivat alkaa tekemään työtä tasa arvoisemman päiväkodin kehittämiseksi? Wahlström korosti, että sukupuolisensitiivisessä pedagogiassa ei suinkaan ole kyse pinnallisesta tyttöjen ja poikien roolien vaihtamisesta eikä siitä, että ongelma on miespuolisten lastentarhanopettajien vähäisessä määrässä. Sen sijaan
kysymys on tyttöjen ja poikien roolimahdollisuuksien laajentamisesta ja uusien roolimielikuvien liittämisestä sukupuoleen – toisin sanoen pedagogiikasta, jossa lapsi kohdataan yksilönä, eikä jonkin keinotekoisesti ylläpidetyn sukupuoliroolin kautta. Wahlström korosti, että päiväkodin työntekijän tehtävä ei ole toimia sukupuolisten perusolettamusten edustajana, eli ns. naisen tai
miehen mallina, vaan ensisijaisesti pedagogina, joka tarvittaessa kannustaa lapsia huolenpitoon ja empatiaan ja tarvittaessa jämäkkyyteen ja vaatimiseen – eli ihmisenä olemiseen mahdollisen monella eri tavalla.

Wahlströmin omassa pioneeripäiväkotihankkeessa vuosina 1996-2000 pedagogit valmennettiin sukupuolisensitiiviseen lähestymistapaan kuvaamalla videokameralla heidän toimintaansa päiväkodin arjessa. Näin tyttöjen ja poikien erilainen kohtelu tehtiin näkyväksi. Projektiin sisältyi harjoituksia poika- ja tyttöryhmissä, joissa pojille opetettiin muiden huomioimista, sääntöjen seuraamista, empatiaa, läheisyyttä ja kielellisiä taitoja. Vastaavasti tytöt oppivat omissa ryhmissä ottamaan itselleen tilaa, puhumaan kuuluvalla äänellä, tekemään aloitteita, uskaltamaan, haluamaan, vaatimaan ja ilmaisemaan itseään suurilla liikkeillä. Päiväkodin arjessa tehtiin selväksi, etteivät pojat ole oikeutettuja erityiskohteluun, vaan esimerkiksi ruokailutilanteissa poikia palkittiin toisten auttamisesta. Tasa-arvopedagogiikan avainkäsitteisiin kuuluu Wahlströmin mukaan positiivinen ilmapiiri, jossa lapsia rohkaistaan ottamaan toiset huomioon ja esimerkiksi “ei!”-sanan käyttöä pyritään rajoittamaan.

Wahlström korosti luennolla, että sukupuolisensitiivinen pedagogiikka ei loppujen lopuksi ole mikään erityiskysymys tai pelkkä mielenkiintoinen kuriositeetti pedagogiikan kentässä. Tasa-arvo varhaiskasvatuksessa on ihmisoikeuskysymys, koska kaikille lapsille pitää taata samat oikeudet, mahdollisuudet ja velvollisuudet. Tyttöjen ja poikien omasta näkökulmasta asiaan kertoo Wahlströmin hankkeessa olleiden, jo ylä-asteikään varttuneiden nuorten haastattelu, jossa he kertovat olevansa hyvin pettyneitä, elleivät tasa-arvopäiväkodit ole valtavirtaa heidän omien lapsiensa ennättäessä päiväkoti-ikään. Näin se, mitä ennen on pidetty luonnollisena
(traditionaalisiin sukupuoliolettamuksiin perustuva kasvatus), näyttäytyy uuden pedagogiikan valossa rajoittuneena ja epäoikeudenmukaisena.

Wahlströmin luentoa seurasi kolme lyhyttä kommenttipuheenvuoroa. Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksella työskentelevä Sirpa Lappalainen toi esille, miten julkisessa keskustelussa usein syyllistetään naispuolisia kasvatusalan ammattilaisia kaikenlaisista ongelmista, kuten siitä, että poikien erityislaatua ei oteta päiväkotikasvatuksessa tarpeeksi huomioon. Lähiaikoina yleisöpalstat ovatkin täyttyneet kirjoituksista, joissa ollaan huolestuneita poikien tilasta (varsinkin ajankohtaisen Kauhajoen tragedian jälkeen). Toisaalta samalla kun ollaan huolestuttu poikien aggressiivisesta käyttäytymisestä, ajatellaan, että “tasa-arvo on mennyt liian pitkälle, kun miehet eivät enää ole miehiä”, kuten toinen kommentaattori, tasa-arvo- ja moninaisuuskonsultti Malin Gustavsson huomautti. Näin julkinen keskustelu rakentuu ristiriidoille, kun toisaalta kauhistellaan poikien tekemiä väkivallantekoja, muttei voida hyväksyä miehen roolin laajentamista “pehmeämpään” suuntaan. Puheenvuorossaan Gustavsson kertoi
myös Folkhälsanin tuottamasta työmateriaalista “Ett mer jämställt dagis”, joka on suunnattu varhaiskasvatuksen parissa työskenteleville. Viimeinen kommentaattoreista, Helsingin kaupunginvaltuutettu Zahra Abdulla, täydensi keskustelua maahanmuuttajanäkökulmasta ja pohti esimerkiksi kielimuurin aiheuttamia ongelmia päiväkodeissa.

Seminaariin sisältyi myös kaksi työryhmää, joihin osallistui yhteensä noin sata seminaarilaista. Ensimmäisen työryhmän, “Näin valmistaudut tasa-arvotyöhön?” veti Kajsa Wahlström, joka antoi ryhmäläisille tehtäväksi analysoida päiväkodin arkea, esimerkiksi kirjaamalla ylös, kenet keskeytetään, kenet unohdetaan ryhmässä, kuka saa vastata kysymyksiin ja kenen ulkonäköä tai
vaatetusta kommentoidaan ja miten. Lopputuloksena pedagogi ottaa käyttöönsä “uudet silmälasit”, ja kykenee katsomaan omaa toimintaansa uudesta näkökulmasta käsin.

Seksuaalipedagogien, Susanna Ruuhilahden ja Katriina Bildjuschkinin vetämässä työryhmässä “Kasvatetaanko ihmisiksi?”, korostettiin lapsen huomioimista perheen arjessa. Ryhmässä tehtiin monia käytännön harjoitusta sekä päiväkodeissa, että työporukan kesken sovellettaviksi.
Ruuhilahti ja Bildjuschkin peräänkuuluttivat pedagogien rohkeutta tarttua vaikeisiinkin asioihin, sekä haastoivat varhaiskasvatuksen työntekijöitä laajentamaan käsitystään sukupuolesta.

Seminaarin yhteydessä kerättiin nimiä verkostoon, jonka tavoitteena on jatkaa työtä tasa-arvon edistämiseksi päiväkodeissa. Jos osallistuit seminaariin ja haluaisit antaa siitä palautetta, voit tehdä sen osoitteessa www.folkhälsan.fi (sivuilta valitaan ensin “fakta” ja sitten “respons”). Palautelomakkeen kielen voi vaihtaa suomeksi lippua painamalla. Jos taas olet kiinnostunut verkostoitumaan muiden tasa-arvoisesta varhaiskasvatuksesta kiinnostuneiden kanssa ja haluat tukea päiväkodeissa tapahtuvaa tasa-arvokasvatustyötä, ilmoita meille palautteessa yhteystietosi.
Lisätietoja antaa koulutus- ja jäsenkoordinaattori Tanja Lehtoranta (sähköposti: kurssisihteeri (a) naisunioni.fi,
puhelin: 050 550 3072).

Seminaarin järjestettiin yhteistyössä Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen, Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan, Folkhälsans Förbund rf.:n ja Naisjärjestöjen keskusliiton kanssa sekä se tuotettiin osana YES – Yhdenvertaisuus EtuSijalle-hanketta, joka on saanut
rahoitusta Euroopan yhteisön Työllisyyttä ja sosiaalista yhteisvastuuta koskevasta PROGRESS-ohjelmasta (2007-2013).

Tasa-arvokasvatuksen kehittäminen päiväkodeissa– hanke on käynnistynyt Opetusministeriön tuella syksyllä 2010. Katso lisää tästä.

Lisätietoja

Kategoria

Tiedotteet

Avainsanat

Päivämäärä