Outi Pajalasta Naisasialiitto Unionin uusi puheenjohtaja

FM Outi Pajala, 33, on valittu Naisasialiitto Unioni ry:n puheenjohtajaksi vuodeksi 2012. Pajala on aiemmin työskennellyt Helsingin yliopiston Kristiina-instituutissa naistutkimuksen parissa ja toiminut aktiivisesti paitsi Unionissa, myös feminististä tyttötyötä tehneessä Tyttöjen Ella ry:ssä.

– 120-vuotisjuhlavuotta viettävällä Naisasialiitto Unionilla riittää edelleen tehtävää. Järjestön tarjoaman juristipäivystyksen rinnalle ollaan tämän vuoden aikana avaamassa vapaaehtoisvoimin toimiva neuvovan sosiaalityöntekijän palvelu, Pajala kertoo.

Yhteiskunnallisessa vaikuttamistyössä keskitytään nyt esimerkiksi ikääntyvien naisten asemaan.
-Monien eläkkeellä olevien naisten taloudellinen tilanne on vaikea, kun matalasta palkkatasosta ja perhevelvollisuuksista johtuen eläke on pieni, Pajala sanoo.

Puheenjohtajakaudellaan Pajalan tärkeä tavoite on myös edistää sukupolvien välistä keskustelua feministisen liikkeen sisällä ja luoda ilmapiiriä, jossa eri-ikäiset naiset voivat mieltää Naisasialiitto Unionin omaksi järjestökseen.

Naisasialiitto Unioni ry:n puheenjohtajan valitsee järjestön hallitus. Varapuheenjohtajaksi valittiin VTT, tutkija Sari Roman-Lagerspetz.

Naisasialiitto Unioni on vuonna 1892 perustettu feministinen järjestö, jonka tavoitteita ovat naisten aseman parantaminen ja sukupuolisyrjinnän poistaminen. Unioni vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon, viranomaistoimintaan ja julkiseen keskusteluun kirjoittamalla lausuntoja ja kannanottoja, järjestämällä seminaareja ja feministisiä tempauksia sekä julkaisemalla Tulva-lehteä. Järjestössä on jäseninä noin 2500 naista ympäri Suomea.

 

 

Lisätietoja

Kategoria

Tiedotteet

Avainsanat

,

Päivämäärä