Naisasialiitto Unionin kevätkokous: Turvakotipaikkojen määrä on nostettava vähintään viiteensataan

Suomi yksi Euroopan unionin vaarallisimmista maista naisille. Vuosittain noin 700 000 naisen arvioidaan joutuvan väkivallan kohteeksi tai uhatuksi lähisuhteissaan Suomessa. Lähes joka toinen suomalainen nainen on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa 15 ikävuoden jälkeen.

Lähisuhdeväkivalta on lisääntynyt entisestään koronapandemian aikana Suomessa. Esimerkiksi Ensi- ja turvakotien liitosta haettiin viime vuonna ennätysmäärä apua lähisuhdeväkivaltaan. Kasvua oli jopa 55 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Myös chat-yhteydenottojen määrä on kymmenkertaistunut vuodesta 2019. Lisäksi lähisuhdeväkivallan auttavan puhelimen Nollalinjan puhelumäärät nousivat ennätyslukemiin vuonna 2020. Nollalinjalle soitettiin viime vuonna yli 19 000 puhelua – kasvua vuodesta 2019 oli 31 prosenttia.

Naisasialiitto Unioni vaatii, että turvakotipaikkojen määrä on nostettava Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvaa väkivaltaa torjuvan Istanbulin sopimuksen vaatimalle tasolle eli vähintään viiteensataan nykyisen 211 paikan sijaan. Seksuaalisuutta loukkaavasta väkivallasta kärsineille on saatava lisää palvelukeskuksia eri puolille maata Istanbulin sopimuksen mukaisesti. Lisäksi tieto lähisuhdeväkivaltaan tarjolla olevasta avusta tulee olla helposti saatavilla ja saavutettavissa jokaisessa kunnassa.

”Naisiin kohdistuva väkivalta on yksi Suomen merkittävimmistä ihmisoikeusongelmista. Suomi on sitoutunut noudattamaan Istanbulin sopimusta naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta jo vuonna 2015. Turvakotipaikkojen määrä on edelleen aivan liian pieni, jotta sopimuksen vaatimukset täyttyisivät. Tilanne on häpeällinen”, Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Fatim Diarra kertoo.

”Suomi tarvitsee kansallisen tiekartan, milloin turvakotipaikkojen määrä tuplataan, vähintään 500 paikkaan. Paikkamäärä on tänä vuonna nousemassa 211 paikasta 231 paikkaan. Se ei riitä, sillä valitettavasti korona-aika on kasvattanut entisestään patoutunutta tarvetta. Jokainen avunhakija on tosissaan ja päättäjien on kuultava heidän hätänsä”, vaatii Unionin kevätkokouksen puheenjohtajana toiminut oululainen kansanedustaja Mari-Leena Talvitie (kok.).

Talvitie ja Diarra vaativat Marinin hallitukselta lisärahoitusta turvakotipaikkoihin kevään 2021 lisätalousarviossa. He esittävät, että valtio voisi kohdentaa rahoitusta esimerkiksi valtion tukeman asuntorahoituksen kuten ARA:n kautta.

Lisätiedot:

Eekku Aromaa
Pääsihteeri, Naisasialiitto Unioni
paasihteeri@naisunioni.fi
puh. 040 773 9632

Riikka Pennanen
Viestintäsuunnittelija, Naisasialiitto Unioni
viestinta@naisunioni.fi
puh. 044 901 5933

Mari-Leena Talvitie
mari-leena.talvitie@eduskunta.fi
puh. 09 432 3175

Lisätietoja

Kategoria

Kannanotot

Avainsanat

Päivämäärä