Elina Nikulainen: Naiset tekniikan aloille – mutta millä hinnalla?

Viimeisen parin vuoden aikana Suomessa ja maailmalla on ollut meneillään (tärkeä) buumi tukea tyttöjen ja naisten kiinnostusta luonnontieteisiin. STEM-lyhenne on tullut monille tutuksi tästä nosteesta. STEM tulee sanoista Science, Technology, Engineering, Mathematics eli tiede, teknologia, insinöörityö ja matematiikka. 

Buumi on näkynyt oikeastaan kaikilla yhteiskunnan alueilla. Monet STEM-alojen yritykset ja opinahjot miettivät, miten voisivat olla mahdollisimman houkuttelevia naisille ja vähemmistötaustaisille työntekijöille ja opiskelijoille. Naisten verkostoitumusta tuetaan hienoilla vapaaehtoisuuten perustuvilla aloitteilla. Verkostoitumisen lisäksi esimerkiksi järjestökentällä tarjotaan naiserityisiä tiloja, joissa saa oppia toisten naisten seurassa. Opetuksen ja yritysten viestintämateriaaleissa panostetaan nykyisin diversiteetin näkymiseen. Tyttöjen tietämystä alasta ja itsetuntoa esimerkiksi matematiikan osaamisesta parannetaan (opiskelutulokset kun tytöillä ovat yhtä hyvät kuin pojilla). Vakuutellaan, että opinnoissa ja työmaailmassa “naisen näkemystä” tarvitaan.

Stereotypioihin tukeutuvat kannustukset toimivat usein tarkoitustaan vastaan. Voimauttamisen ylikorostumisessa ratkaisuna naisten ja vähemmistöjen vähyyteen STEM-aloilla toimii puolestaan taas helposti vanha kunnon “vastuu muutoksesta naiselle” -logiikka. Jos naiset vain kiinnostuisivat tekniikan aloista, verkostoituisivat hiukan paremmin, osaisivat enemmän. Naurattaa (ja vähän itkettää) vieläkin parin vuoden takainen EU-kampanja, jossa STEM-aloja mainostettiin pinkillä huulipunalla.

Mutta kuinka moni aloite lupaa siivota alat naisvihasta ja seksuaalisesta häirinnästä? Mikä toimija puuttuisi näihin? Jos naisten ja vähemmistöjen halutaan sekä opiskelevan että pysyvän alalla, pitää naisiin ja vähemmistöihin kohdistuvaan syrjintään ja seksuaaliseen häirintään puuttua. On jo vuosi kolme #MeToo’n jälkeisessä maailmassa. 

Tieteen ja tekonologian alojen naisvihasta ja häirinnästä on puskaradioissa kuhistu jo vuosikymmeniä. Viimeksi viikonloppuna Natalia Salmela avasi kokemuksiaan teekkaribileistä Instagramissa Cult Cunthin Naisvihagaalan inspiroimana ja sai valtavan ryöpyn vastaavanlaista painostusta kohdanneitten viestejä. Ei tarvitse kuin katsoa vaikka sitsilaulujen sanoituksia niin on selvää, millaista asemaa naisille ja vähemmistöille korkeakoulukulttuurissa tarjotaan. Kenenkään ei tulisi joutua valitsemaan mieluisan uran ja mielenrauhan välillä.

Naisten (ja vähemmistöjen) voimaantuminen on yksi tärkeä osa tasa-arvon edistämisessä. Se on silti vain yksi osa. Olit kuinka voimaantunut tahansa, ahdistelun kokemukset jättävät jälkensä ja rakenteellista syrjintää vastaan jokainen meistä on yksinään voimaton (tai ainakin heikommilla). On voimaantumisesta toki paljon mukavampi viestiä kuin seksuaalisesta häirinnästä ja naisvihasta.

Odotan sitä päivää, kun joku yritys tai opinahjo miltä tahansa alalta alkaa vuosittain julkistaa kaikki toimenpiteensä seksuaalisen häirinnän kitkemiseksi, seksuaalisen häirinnän määrän ja seuraukset tekijöille. Tämä olisi vastuunkantoa ja vastuullisuusraportointia paikallaan. Tämä olisi läpinäkyvää, eikä vain tyhjiä sanoja “nollatoleranssista”. Luvut ja toimenpiteet pöytään. Näyttäkää konkreettisesti, mitä nollatoleranssi teillä tarkoittaa. Sen voi tehdä yksityisyydensuojaa kunnioittaen.

Minimi vetonaula ihan jokaisella alalla on se, että saa rauhassa kehittyä ammattilaisena ilman väkivallan uhkaa ja ahdistelua.

Lisätietoja

Kategoria

Blogi

Avainsanat

Päivämäärä

Jätä kommentti