Naisasialiitto Unioni vaatii ulkoministeri Timo Soinin eroa

 

Argentiinassa on käyty kuluneen kevään ja kesän aikana kiihkeää kamppailua naisten oikeuksien puolesta. Maan parlamentti hyväksyi kesäkuussa lakiesityksen, joka sallisi raskaudenkeskeytyksen 14 raskausviikkoon saakka. Argentiinan senaatti kuitenkin kumosi tämän lakiesityksen viime torstaina. Abortti on jatkossakin sallittu vain raiskauksen uhreille tai jos raskaana olevan henki tai terveys ovat vaarassa. Arvioiden mukaan maassa tehdään vuosittain noin puoli miljoonaa laitonta aborttia ja noin 50 000 naista joutuu näiden turvattomissa oloissa tehtyjen toimenpiteiden takia sairaalahoitoon.[1]

 

Torstai-iltana Suomen ulkoministeri Timo Soini julkaisi blogitekstin[2], jossa hän juhlisti Argentiinan senaatin päätöstä aborttioikeuden kumoamisesta. “Senaatin päätöksen juhlistamisella ulkoministeri Soini osoittaa halveksuntaa näille naisille, jotka vuosittain joutuvat tekemään abortin laittomasti tai joutuvat sairaalaan toimenpiteen seurauksena”, sanoo Naisasialiitto Unionin pääsihteeri Milla Pyykkönen.

 

Suomen virallinen ulkopolitiikan mukaan Suomi toimii aktiivisesti naisten ja tyttöjen oikeuksien sekä sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi kaikessa ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan.[3]    Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun ulkoministeri Soini on ilmaissut aborttia vastustavan kantansa. Irlannin kansan päättäessä kansanäänestyksessä abortin laillistamisen puolesta ulkoministeri Soini ilmoitti pettymyksensä blogissaan.[4] Toukokuussa ulkoministeri Soini osallistui työmatkallaan Kanadassa abortinvastaiseen mielenosoitukseen.[5] Tämän jälkeen pääministeri Juha Sipilä lupasi käydä ministeri Soinin kanssa pelisääntökeskustelun.

 

Ilmeisesti tämä keskustelu ei ole auttanut, kun ulkoministeri Soini jälleen juhlistaa naisten ja tyttöjen oikeuksien polkemista. Puoli miljoonaa laitonta aborttia ja 50 000 sairaalaan joutunutta naista vuosittain eivät ole juhlimisen arvoinen asia.  “Abortit eivät lopu tekemällä ne laittomaksi. Abortit vähenevät radikaalisti, kun ehkäisy on kaikkien saatavilla ja naisilla sekä tytöillä on itsemääräämisoikeus omasta seksuaalisuudestaan. Tätä mieltä on myös Suomen virallinen ulkopolitiikka. Suomella pitää olla ulkoministeri, joka kunnioittaa Suomen ulkopoliittisia linjauksia”, toteaa pääsihteeri Milla Pyykkönen. Naisasialiitto Unionin mielestä Timo Soini ei voi enää toimia Suomen ulkoministerinä ja hänen on erottava välittömästi.

 

Lisätiedot:

Milla Pyykkönen
Pääsihteeri, Naisasialiitto Unioni
040 773 9632
 

[1] https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3942564-senaatti-kaatoi-aborttilain-lieventamisen-argentiinassa?utm_content=buffer21c39&utm_medium=social&utm_source=facebook.com&utm_campaign=buffer

[2] http://timosoini.fi/2018/08/hieno-maa-argentiina/

[3] https://um.fi/suomen-kansainvalinen-ihmisoikeuspolitiikka#naiset

[4] https://yle.fi/uutiset/3-10226031

[5] https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/il-timo-soini-aborttia-vastustavassa-mielenilmauksessa-kanadan-tyomatkallaan/6930406#gs.dMv3_Yk

Lisätietoja

Kategoria

Etusivu Kannanotot

Avainsanat

Päivämäärä

Jätä kommentti